Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

VIIKON KIRJAT

TOIVO JA VIIVI


TOIVO, nimipäivä 4.6.

Toivo on suomalainen miehen etunimi.

Tiettävästi Toivoa käytettiin ensimmäisen kerran etunimenä vuonna 1849, mutta se on ollut käytössä sukunimenä erilaisine muunnelmineen jo keskiajalta lähtien.

Toivo voi kuvata vanhempien toivoneen saamaansa lasta, mutta se on voinut lähteä 1. Korinttilaiskirjeen kolmen hyveen ryhmästä (usko, toivo, rakkaus). Kolmikon Usko, Toivo ja Lempi esikuvana oli venäjän vastaava nimiraita Vera, Nadesda, Ljubov. Lisäksi Toivo on mahdollisesti kuvastanut parempien aikojen toivoa ja sortovuosien sekä kansallisen heräämisen aikoina Suomen ja sen kansan valoisaa tulevaisuutta.

Nimi yleistyi käytössä jo varhain ja muotinimi siitä tuli 1900-1920-luvuilla. Toivo kulkeutui Suomesta 1930-luvun alussa Viroon, missä siitä tuli myös suosittu. Toivon ja Topiaksen kutsumamuodot ovat sekoittuneet, joten Toivo-nimisiä on kutsuttu muun muassa nimillä Topias ja Topi.

Suomen almanakassa Toivo on ollut vuodesta 1908 lähtien. Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Toivo-nimen on saanut 51 552 miestä sekä muutama ennen vuotta 1920 syntynyt nainenkin. Nimi on yleinen varsinkin 1900-luvun alkupuolella syntyneillä.

TARJOUS voimassa vain viikon 14 ajan.

10 % alennus alennuskoodilla 14toivojaviivi kirjasta Poika, joka unohti nimensä TOIVO täältä + Hikka-Hiiri heijastin kaupan päälle!


VIIVI, nimipäivä 2.5.

Viivi on suomalainen naisen etunimi. Viivin nimipäivä on 2. toukokuuta. Nimen ruotsinkielinen vastine on Vivi, jonka nimipäivä on ruotsinkielisen kalenterin mukaan samana päivänä. Vuoden 2010 loppuun mennessä nimi Viivi on Suomessa annettu 5966 ja Vivi 1010 henkilölle

TARJOUS voimassa vain viikon 14 ajan.

10 % alennus alennuskoodilla 14toivojaviivi kirjasta Tyttö, joka unohti nimensä VIIVI täältä + Hikka-Hiiri heijastin kaupan päälle!

*lähde Wikipedia